Mintun valmennus perjantai 6.12 (koulu).
Valmennus aloitettiin reippaalla käynnillä, sekä väistöillä käynnissä. Alkuun Lordi tuntui nahkealta eikä oikein onnistunut, mutta pikku hiljaa tuli muutamia pätkiä hyvää väistöä. Pian jatkettiin samaa väistö tehtävää ravissa ja oltiin molemmat aika jännittyneitä, mutta vähitellen molemmat alettiin rentoutumaan ja jopa onnistumaan. Ravissa siis myös hyvin. Sitten tuli laukan vuoro ja jo yrittäessä nostaa laukkaa tuntui että mikään ei onnistu. Ei sitten edes niinkin 'helppo' asia kuin laukan nostaminen? Lopulta nätin noston jälkeen Lordi tuntui tosi mukavalta ratsastaa. Laukka pyöri ja kaikki oli jees. Myös laukassa tehtävänä oli väistöt. Voin rehellisesti sanoa, että ne eivät onnistunut melkeinpä ollenkaan. Vain muutaman askeleen ajan. No edisystä sekin!
Mintun valmennus lauantai 7.12 (este)
Alkulämmittelyjen jälkeen siirryttiin pääty-ympyrällä oleville puomeille. Puomeilla oli aika lyhyet välit mutta Lordi selviytyi niistä hyvin. Vähitellen Minttu nosti niitä ja sitten siirryttiin laukkaan. Laukassa Minttu oli pistänyt meille innarin pääty-ympyrälle. Tehtävänä oli siis ensin tulla nämä ravipuomit, jonka jälkeen nostaa laukka ja sitten tulla tämä innari. Lordi selviytyi kaikista oikein loistavasti ja Minttukin kehui. Ite jumituin kädellä liikaa enkä antanut tarpeeksi myöden ja olin liian edellä ylävartalon kanssa.
Molemmilta päiviltä Minttu antoi paljon 'kotiläksyjä. Niitä ois nyt tarkoitus lähteä seuraavaksi työstämään! Mutta kuitenkin tosi hyvä viikonloppu ja saan kyllä olla taas tosi tyytyväinen tuohon poniin!